5.6         Kaksiluonto-oppi ristin tapahtumissa

 

Rosenius ei näe tarpeelliseksi käsitellä Pojan inhimillisen ja jumalallisen luonnon välistä suhdetta ristinkuoleman tapahtumassa yksityiskohtaisesti. Hänen olettamuksen mukaan Pojan persoonan luonnoissa ei tapahtunut muutoksia kärsimyksen ja kuoleman vaiheessa.

 

Ristillä tapahtui taistelu, joka näytti kääntyvän Jumalalle tappioksi ja kuoleman eduksi silloin kun Poika ”ääneen huutaen ja kyynelehtien antoi henkensä”[1]. Kuolemansakaan hetkellä Poika ei kuitenkaan menettänyt iankaikkista elämäänsä, joka hänellä oli. Tämän elämän takia Kristuksen kuolemasta tuli kuoleman kuolema.[2] Pojan iankaikkisen elämän mainitseminen kuoleman voittamisessa viittaa Pojan jumalalliseen luontoon. Suoraan siihen viittaa Roseniuksen retorinen kysymys: ”Onko totta, että hän, joka uhrattiin ristinpuulla, oli tosi Jumala?”[3] Vastaus kuuluu asiayhteyden perusteella: kyllä. Poika ei siis menettänyt jumaluuttaan kuoleman hetkellä. Suoranainen ajatus Jumalan kuolemisesta ristillä, koska Poika oli Jumala, ei esiinny Roseniuksen keskeisissä ristin tapahtumaa kuvaavissa kirjoituksissa.[4]

 

Roseniuksen mukaan ihmiseksi tulleen Pojan lunastustyö saa arvon Pojan jumalallisesta alkuperästä:

 

Totisesti voivat syntisi olla karkeat, suuret ja lukuisat; mutta niin suuria ja lukuisia ne eivät voi koskaan olla, etteikö Jumalan Pojan veri olisi tuhat kertaa voimakkaampi. Niin kauheasti et voi koskaan langeta, etteikö Jumalan Pojan veri olisi runsaasti sovittanut sen.[5]

 

 

Pojan kuoleman vaikuttavuuden arvo on siinä, että ristillä vuoti Jumalan Pojan veri. Poika oli Jumalan lammas, uhri, joka lisäksi miellytti täydellisesti Jumalaa.[6]

Roseniuksen keskeisen teologisen ajatuksen mukaan lunastuksen aikaan saajan täytyi olla ihminen, koska syntiinlankeemus oli tapahtunut ihmisen kautta: ”Sitä paitsi välimiehen tehtävässä täytyy Kristus aina käsittää ihmisenä”.[7] Pojan synniksi tulemisen kuvausten yhteydessä Rosenius korostaa syntien siirtämistä yhden ihmisen[8] tai miehen[9] päälle. Ihminen Jeesus Kristuksella ja hänen kuolemallaan on siis keskeinen osuus sovituksessa.[10] Tämän vahvistaa myös Roseniuksen kuvaus ristillä tapahtuneesta Pojan ja Saatanan välisestä taistelusta:

 

Mutta tässä on huomionarvoinen viittaus siihen, kuinka myös Kristus murskaantuu (krossas) tässä taistelussa, kuinka myös käärme käyttää kaikkea väkivaltaa Kristusta vastaan ja murskaa hänet. Hänen väkivaltansa kohdistuu kuitenkin vain Kristuksen kantapäähän, hänen alempaan osaansa, hänen ihmisyyteensä, joka myös murskaantui hänen kuolemassaan. Korkeammalta osaltaan Kristus sitä vastoin omisti jatkuvasti voiton ja elämän.[11]

 

 

Korkeammalla osalla Rosenius tarkoittaa tässä yhteydessä Pojan jumalallista luontoa. Lainauksessa oleva inhimillisen ja jumalallisen luonnon erottaminen toisistaan näyttäisi kyseenalaistavan Khalkedonin kirkolliskokouksen tunnustuslauselman keskeisen kohdan Pojan persoonan luontojen erottamattomuudesta ja jakamattomuudesta.[12] Vain ihminen Jeesus Kristus olisi kärsinyt, ei Jumala Jeesus Kristus. Vaikka Rosenius ei suoranaisesti käsittele communicatio idiomatum –oppia[13], on kohdan näennäinen ristiriita ratkaistavissa tämän opin kautta. Ajatus Pojan jumalallisen luonnon kärsimisestä tulee esille kysymyksessä, kenen veri ristillä vuoti:

 

Tässä (Apt 20:28) ei mainita Jeesusta, vaan Jumala ja Jumalan seurakunta; ja apostoli sanoo, että Jumala on voittanut sen verellään. Me tiedämme, että meidän sielujemme lunastusmaksu on Jeesuksen kallis veri. Tässä sitä kutsutaan kuitenkin Jumalan vereksi.[14]

 

Myös Pojan jumalallinen luonto kohtaa kärsimyksen. Lainauksen yhteydessä ratkaisun yhtäaikaiselle maininnalle Jumalan ja Jeesuksen verestä ristin tapahtumassa Rosenius näkee Pojan ”salaisuuksia täynnä olevassa inhimillisen ja jumalallisen luonnon yhdistymisessä”[15]. Eli taustalla on juuri communicatio idiomatum –oppi. Alentumisen ja kärsimyksen koki ristillä triniteetin toinen persoona kokonaisuutena.

 

Pojan inhimillisen luonnon korostaminen Pojan ja Saatanan välisessä kamppailussa johtaa ajatukseen Saatanan voittamisesta ”jumalallisen petoksen” avulla.[16] Sen mukaan Pojan inhimillinen luonto on kuin ongenkoukun mato, joka peittää pettämättömän ongenkoukun, Pojan jumalallisen luonnon. Napatessaan koukun, eli murskatessaan Pojan inhimillisen luonnon, Saatana olisi silloin luullut saavansa Pojasta helpon voiton, mutta tulikin itse voitetuksi.