5.2         Pojan sovitustyö uhrina

 

5.2.1        Vanhan liiton esikuvat

 

Vanhan liiton aikaiset uhrit olivat Pojan sovitusuhrin esikuvia.[1] Ensimmäisen tällaisen esikuvallisen uhrin voidaan katsoa Roseniuksen mukaan tapahtuneen jo silloin, kun Jumala uhrasi eläimen tehdäkseen sen nahasta Aadamille ja Eevalle Jumalan hyväksymät nahkavaatteet, heidän kasvikunnasta ottamien Jumalalle kelpaamattomien vaatteiden tilalle.[2] Vanhan liiton aikaiset uhrit, joihin liittyi veren vuodattaminen, olivat Pojan kuoleman esikuvia. Ne tähtäsivät Pojan ruumiiseen, joka kerran tulisi olemaan lopullinen ja täydellinen uhri. Uhrikäytännön kautta israelilaiset saivat nähdä, kuinka veren täytyy vuotaa syntien sovituksen ehtona.[3]

 

5.2.2        Syntien siirtäminen Pojan päälle

 

Ristillä tapahtuneen sovituksen tapahtuman kuvaukseksi ”syntiuhri” on Roseniuksen mukaan liian lievä ilmaisu. Viitaten 2. Korinttolaiskirjeen ilmaisuun Poika tehtiin sen sijaan ”synniksi”.[4] Kaikkien ihmisten synnit laskettiin Pojan päälle.[5] Sovituksen yhteydessä Rosenius palaa hyvin usein tähän kuvaan. Syntien siirron seurauksena kaikki ihmisten syntivelat luettiin hänen syykseen, hänen vastattavakseen ja maksettavakseen. Ihmiskunnan synnit eivät enää ole meidän vaan Pojan:

 

Koko maailman kaikki synnit ”heitettiin” yhden ainoan ihmisen päälle suuren lukemislain (tillräknelselagen) mukaisesti. Herra päätti, että kaikkien meidän synnit tulisi olemaan Hänen syntejään, niin että Hän maksaisi ja vastaisi niistä. Meidän syntimme eivät enää ole meidän, vaan Hänen.[6]

 

 

Edellä olevassa lainauksessa esiintyy laki, lukemislaki, jonka Rosenius liittää juuri Pojan synniksi tulemiseen ihmiskunnan puolesta. Lukemislaki on hyvin kuvaava ilmaisemaan Roseniuksen käsitystä ristin tapahtumista uhrin näkökulmasta.

 

Pojan synniksi tulemista voimakkaampi Roseniuksen käyttämä kuva on Pojan tuleminen kiroukseksi ristin tapahtumassa: ”Kristus on kirous. Suuri salaisuus! Itse Jumalan siunaama kirouksena! Ihmeellinen lääkeaine!”[7] Kirouksella Rosenius tarkoittaa tässä yhteydessä yhteen koottua Jumalan pyhää vihaa kaikkea epäpyhää, syntiä, kohtaan.

 

Roseniuksen mukaan Poika tuli sovituksen tapahtumassa kirotuksi tulemisen lisäksi syntiseksi:

 

Mutta kun apostoli soveltaa nämä sanat (Kristuksen tulemisen kiroukseksi) Kristukseen, on hänellä siihen syy: Kristus oli todellakin Jumalan edessä syntinen, suuri syntinen, nimittäin syntinen kaikkien maan päällä olevien syntisten sijasta.[8]

Ristillä Kristus ei Roseniuksen mukaan ollut ainoastaan suuri syntinen, vaan suurin syntinen (maximus peccator): ”Siten ovat kaikki profeetat nähneet hengessä jo edeltä selvästi, kuinka Kristus tulisi olemaan suurin syntinen maan päällä”[9]. Pojan suurimmaksi syntiseksi tulemisen taustalla on ajatus siitä, kuinka Poika otti itseensä ”meidän persoonamme, meidän asiamme Jumalan edessä, meidän syntimme ja niiden ansaitsemat rangaistukset”.[10] Roseniukselle tärkeää on Pojan sijaisuus ja koko ihmiskunnan edustaminen pelastuksessa samoin kuin synnin siirtyminen oli tapahtunut koko ihmiskuntaan yhden, Aadamin, rikkomuksen kautta.[11] Pojan tuleminen kiroukseksi ja syntiseksi meidän puolestamme tapahtui siten ihmiskunnan pelastuksen takia. Rosenius kirjoittaa kuinka ”Kristus oli oman persoonansa puolesta totisesti viaton, pyhä ja siunattu”.[12] Poika ei siis muuttunut olemukseltaan syntiseksi. Hän ei ollut syntinen, koska hän olisi tehnyt syntiä kuten syntiin langennut ihminen tekee syntiä syntisyytensä takia. Sen sijaan Poika oli syntinen häneen siirretyn synnin takia tekemättä itse syntiä. Pojan tuleminen synniksi ihmiskunnan syntien siirtämisen seurauksena mahdollistaa Pojan itsessään olleen synnittömyyden lukemisen ihmisen hyväksi.[13] Ajatuskulku tulee silloin sisällöllisesti vastaavaksi kuin Lutherin opetus uskossa tapahtuvasta Kristuksen ja kristityn ominaisuuksien vaihtumisesta, ”iloisesta vaihdosta”.[14]

 

Ratkaiseva rooli Pojan tulemisessa synniksi ja kiroukseksi oli Jumalalla. Hän, ei ihminen, siirsi ihmiskunnan synnit Pojan päälle.[15] Pojan synniksi tulemisesta seurasi väistämättä lain kirous ja pyhä viha, jonka maailman synti oli ansainnut, koska hänen syntinsä koostui ihmiskunnan synneistä.[16] Poika tuli kiroukseksi ihmisten silmissä, mutta ennen kaikkea myös Jumalan silmissä.[17]

 

Toisaalta Pojan kohtaama viha oli rangaistuskärsimystä, sillä Jumalan järjestyksen mukainen seuraus synnin tekemisestä on rangaistus. Poika kohtasi siis rangaistuskärsimyksen hänen päälleen siirrettyjen ihmiskunnan syntien johdosta.[18] Roseniuksen lakikäsityksen mukaan Jumalan antaman lain rikkoja joutuu kärsimään teostaan äärettömän rangaistuksen, koska synti tapahtuu Pyhää Jumalaa vastaan. Jotta Jumalan oikeudenmukaisuus tulisi tyydytetyksi, Pojan täytyi, ei vain täyttää laki, vaan myös kärsiä lain langettama tuomio: Jumalan ”oikeuden-mukaisuus vaati siksi, että Hän (Poika) ei täyttäisi vain lain käskyjä, vaan kärsisi myös sen rangaistuksen”[19]. Roseniuksen mukaan vain Poika kykeni ottamaan päälleen ”äärettömän ” synnin rangaistuksen, siten että Jumalan oikeudenmukaisuus tulisi täydellisesti tyydytetyksi. Pojan mahdollisuus tähän johtuu hänen persoonansa ”äärettömästä” arvosta:

 

Synti Jumalaa vastaan on äärettömän paha (asia) ja vaatii äärettömän rangaistuksen, jota ihminen ei voi rajallisen aikansa puitteissa kärsiä…. Mutta Hänen, joka on ääretön, niin kärsimys kuin kuuliaisuuskin pätee Jumalan edessä luodun maailman iankaikkisena kuuliaisuutena ja iankaikkisena kärsimyksenä. Peruste tälle erolle on siinä, kuten jo edellä huomioitiin, on meidän puolesta kärsineen persoonan äärettömässä arvossa.[20]

 

 

Mistä Pojan persoona saa äärettömän arvonsa? Sitä Rosenius ei tässä yhteydessä käsittele, mutta mitä todennäköisimmin Roseniuksella on ollut mielessä Pojan jumalallinen luonto.

 



[1] Vrt. edellä s. 37.

[2]   P 51, 115.                             

[3]   ”Att Khristus skulle med ett sådant stridssätt öfwerwinna satan, nemligen genom sin blodiga död, genom att blifwa ett försoningsoffer, det förkunnades icke blott genom profeternas ord, utan ock genom en oräknelig mängd förebilder, nemligen de af Gud förordnade blodiga offren, hwilka skulle i mensklighetens barnaålder föremåla den kommande Frälsarens blodiga försoningsdöd.” P 55, 180.

[4]   2. Kor 5:21: ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi (u(pe\r h(mw=n a(marti/an e)poi/hsen)…”(KR 38). Uusi käännös (KR 92) lieventää ilmaisun: ”Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme…”

[5]   Stormarkin mukaan Pojan asema on Roseniuksen ajattelussa imputatiivinen: ihmiskunnan synnit luetaan Pojan ”hyväksi”, jolloin lain kirous ja Jumalan viha kohtaa Pojan. Stormark 1981, 192.

[6]   ”Hela werldens alla synder blefwo ”kastade” på en enda man, genom den stora tillräknelselagen. Herren afdömde, att allas wåra synder skulle wara Hans, så att Han skall betala och plikta för dem. Wåra synder äro icke mer wåra, utan Hans.” P 56, 43. Ks. myös P 50, 131; SS 4, 142ss.

[7]   ”Kristus en förbannelse. Höga hemlighet! Sjelfwa Guds welsignade en förbannelse! Underliga läkemedel!” P 58, 114. Ks. myös P 48, 36. Ajatus Kristuksen tulemisesta kiroukseksi perustuu Gal. 3:13:een: ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme (geno/menoj u(pe\r h(mw½n kata/ra) – sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu”…” (KR 38). KR 92 ilmaisee lievemmin: ”…tulemalla kirotuksi meidän edestämme,…”.

[8]   ”Men då apostelen här lämpar det ordet på Kristus, så har han dertill det stora skälet, att Kristus werkligen war för Gud en syndare, en stor syndare, nemligen syndare för alla syndare på jorden.” P 58, 116.

[9]   ”Sådant hafwa alla profeter i anden klarligen sett förut, att Kristus skulle wara den allrastörsta syndare på jorden.” P 58, 116. Tuomo Mannermaan mukaan ajatuksessa Kristuksesta ”suurimpana syntisenä” tulee näkyville Lutherin inkarnaatioteologian ja sovitusopin keskeinen edellytys. Samoin Roseniuksen sovitusopin ymmärtämiseksi tämä on keskeistä. Mannermaa 1979, 19, 21.

[10]   ”Då nu Kristus hade påtagit sig wåra personer, wår sak inför Gud, wåra synder och deras förtjenta straff,…” P 58, 116. Rosenius lainaa (ks. P 51, 120; P 58, 117) tämän tapahtuman yhteydessä Lutherin käyttämää kuvaa: ”Laupeas Isä nähdessään lain meitä ahdistavan ja kirouksen alla pitävän ja että itse emme millään keinoin voineet siitä vapautua, lähetti maailmaan [ainosyntyisen] Poikansa, heitti kaikkien synnit kaikkineen hänen päälleen ja sanoi hänelle: Ollos sinä, Pietari, se kieltäjä, Paavali, se vainooja, rienaaja ja väkivallantekijä, Daavid, se avionrikkoja, se syntinen, joka paratiisissa söi hedelmän, se ryöväri ristillä, sanalla sanoen, ollos sinä se kaikkien ihmisten edustaja, joka olet tehnyt kaikkien ihmisten synnit! Mieti siis nyt miten ne maksaisit ja sovittaisit!” WA 40, I, 437s., käännös: A. E. Koskenniemi. Poika on siis eräänlainen ”kollektiivipersoona”, jossa yhdistyvät kaikkien ihmisten persoonat. Mannermaa 1979, 21.

[11]   Olssonin mukaan Roseniuksen sijaisuusnäkökulma ja niiden vertaaminen toisiinsa Aadamin ja Pojan tapauksissa sisältää vakavan ristiriidan: Aadamin synnistä osallistuminen tapahtuu luonnostaan, mutta Pojan työstä pääsee osalliseksi vain uskon kautta, henkilökohtaisesti. Olsson 1928, 119. Stormark korostaa Roseniuksen ajatusta siitä, kuinka Poika on hankkinut koko ihmiskunnalle tarkoitetun yleisen armon, josta yksityinen ihminen saa hyödyn uskon kautta. Stormark 1981, 188.

[12]   ”…Kristus war en syndare för Guds ögon och blef en förbannelse, nemligen att det alltsammans skedde för oss… han säger icke, att Kristus är worden en förbannelse för sin egen person, utan för oss – för oss. …Ty Kristus, hwad hans person angår, är wisserligen oskyldig, helig och wälsignad,…” P 58, 116.

[13]   ”Wi weta ju hemligheten – rättfärdiggörelsens hemlighet är den, att det är Khristi rättfärdighet, hwilken så tillegnas syndaren, som dennes synder, med hela werldens, tillegnades Khristus; enligt det dyra språket: ”Den der af ingen synd wisste, honom hafwer Han för oss gjort till synd, på det wi skulle warda Guds rättfärdighet genom Honom” (2 Kor. 5: 21).” R 1, 153.

[14]   ”Iloisessa vaihdossa” Kristus ottaa omakseen kristityn syntisen persoonan ja lahjoittaa hänelle oman viattoman ja voitokkaan persoonansa. Mannermaan mukaan asiallisesti tarkin ilmaus Lutherin iloisesta vaihdosta on ominaisuuksien kommunikointi (communicatio idiomatum). Mannermaa 1979, 26s.

[15]   ”Skriften säger tydligen, att alla menniskors alla synder äro af Gud sjelf kastade på Sonen,…” P 46, 40.

[16]   Kiroukseksi tulemisesta ks. myös P 52, 102, 155.

[17]   P 58, 116. Tämän tueksi Rosenius viittaa 5 Moos 21:23:een: ”Sillä puuhun ripustettu on Jumalan kiroama.” (KR 92)

 

 

[18]   Stormarkin mukaan Kristuksen rangaistuskärsimys on Pojan pelastustyön keskus ja kohokohta Roseniuksen ajattelussa. Stormark 1981, 192.

[19]   ”Rättwisan kräfde derföre, att Han icke blott skulle uppfylla lagens bud, utan också lida dess straff.” R 1, 140. Ajatus Pojan kärsimyksestä rangaistuksena esiintyy Roseniuksen tuotannossa usein. Esimerkiksi: R 1, 50, 140s. ja 262.

[20]   ”Synd emot Gud är ett oändligt ondt och fordrar ett oändligt straff, hwilket icke kan utstås inom en begränsad tid af warelser,… Men såwäl lidandet som lydnaden af Honom, som är oändlig, gäller för Gud lika med en ewig lydnad och ewigt lidande af skapade warelser. Grunden till denna skilnad ligger, såsom redan är anmärkt, uti den personens oändliga wärde, som för oss utstod lidandet.” R 1, 141.